Taas on tapahtunut vaikka mita.. Haluaisin sen kaapiokokoisen hovimestari/orjan joka kirjoittaisi mun puolesta, kun sanelisin sille pina colada toisessa kadessa ja aku ankka toisessa (argh paa halkee kun ei paase lukemaan ankkista :(( ) aa ja kuuntelen herra ylppo & ihmisten kappaletta sata vuotta. Ei tee hyvaa.
Elikkas tiistaina oli siis se itsenaisyyspaiva, joka oli vahan eri luokkaa kuin suomessa fazerin bleun syominen linnan juhlien kanssa jumittaessa. Meksikolaisille isanmaa on paaaljon suurempi juttu kuin suomalaisilla ja muutenkin ideana on menna juhlimaan ihmisten kanssa, ei linnottautua sisalle tv:n aareen.
Ensin menimme tohon viereiseen puistoon kuuntelemaan mariachi (te tiette, ne hassut meksikolaiset soittajat, joilla on hassut vaatteet, viikset ja kitarat tosi korkeella :)- esitysta, presidentin puhetta ja toodella outoa ilotulitus showta. Reilun tunnin me siella puistossa oltiin ja sitten siirryimme isovanhempien kamppaan syomaan, ruokaa oli helvetisti ja isoisa teki mulle aika harkasen drinkin, vampyyrin. Todella tujua settia.. Syotin siina itsemme melkein hengilta ja sitten lahdettiin Fusionin (se diskoteekki), bilettamaan.
Aah, oli paras ilta tahan asti, johtuen siita etta paikka oli tupaten taynna jengia ja paljon ihmisia mun luokalta ja koulusta. (kun Kino ja sen kaverit on niin nuijia) Ja oli kivaa kun tuntee jo ihmisia niin mistaan juotavasta en maksanut mitaan, paitsi no yhen kokan ostin. Oli ihan pirun jees. Ja kerrankin Kino ei halunnut lahtee aikasin, joskus neljan aikaan lahdimme kotio pain.
Sitten keskiviikkona oli vielakin lomaa, mentiin taas syomaan isovanhemmille kun ruokaa oli jaanyt niin paljon yli (rakastan meksikoa). Sitten asia mista olen ylpea! tutustuin siella diskossa eraaseen muijaan ja sovimme sitten etta nahtais tuolloin keskiviikkona ja menimmekin sitten kaffittelemaan. Oli tosi jees, ensimmainen kunnolla itse hankittu kaveri taalla (kun aika paljon hengaan noiden kinon aaliokavereiden kanssa..) Taa kimberly tai kim, vaikuttaa ihan superilta, ensinakin se tuntuu karsivalliselta (mika on talla hetkella aika tarkea edellytys kaverilta, kun en ma tajua mitaan) ja silla on ihan super musiikkimaku ja muutenkin rempsean olonen tyyppi. Ja sekaan ei hirveesti tykkaa Kinosta.
Toi mun sisko Moni, lahti keskiviikkona Meksiko Cityyn. Ihan tyhmaa, mua oikeesti risoo, kun kun se oli taalla niin tunnelma oli perheessa paljon kepeempi. (kun toi Kino pilaa aina tunnelman kun se on niin jaassa. En tajua miten voi olla vaivaantunut omassa perheessaan!!) Mutta Moni oli hauska ja tosi kiltti ja puhelias.
Eilen oli ihan perus tylsa koulupaiva. Paitsi etta ruokavalkalla jatkat pelas amerikkalaista jalkkista, ei ehka ole parempaa; syoda puun varjossa tuoretta ananasta (con chile!), jutella kavereiden kanssa ja samalla kyylata kun hyvannakoset jatkat painii pallon perassa. :DD Me gusto.
Tanaan oli tarkoitus menna viikon loysailyjen jalkeen kunnon lenkille, mutta olenko menossa kun tuolla on ihan jarkyttava kaatosade. Joka paikka tulvii, koko ajan toivon etta tuis joku ilmotus etta ei tarvi menna kouluun.. Aika huonolta kylla nayttaa viela. No toisaalta koulussa nakee ihmisia, mutta kjoo ei jaksa.
Jumitusta
http://www.youtube.com/watch?v=C86oH5RwyJg
Disneylya
http://www.youtube.com/watch?v=YtZCSa2bfzs
Nailla mennaan tanaan.
perjantai, 18. syyskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti