"Kiitan taivasta, tai jotakin
Etta olen tassa, hengissa ainakin.
Istun tassa laulaen
Tieda tasta, huomisesta en."
Herranjestas kun olen taas laiminlyonyt tata raapustelua.. Perkele, laiskuus on nimesi! (eikuu)
No kertoilempa viime viikonlopusta vaikkapa ensiksi. Perjantaina Kike ja Samuel, semmoset todella rennot jatkat jotka hengailee tossa kulmilla (Samuelilla asuu yks Anne, vaihtari norjasta), kysy mua niiden kanssa hengailemaan, ja otin kutsun vastaan. Mentiin sitten koulun jalkeen vaan istuskeleen ja puhumaan kakkaa, ja paikalle saapui myos sitten naa muut vaihtarit, Eva saksasta, Johana sveitsista ja Anne norjasta, mista olin vahan pahoillani kun en halua hengailla muitten vaihtareitten kanssa.. Siis ne on ihan siedettavia, mutta en halua itselleni sita leimaa, etta hengailen vaan vaihtareiden kanssa. Tai siis olen tullut tanne olemaan meksikoilaisten kanssa, en muiden vaihtareiden kanssa. No oltiin siina jonkin aikaa, ja oli tosi rentoo (..) mutta menin sitten luokkalaiseni, Damianin, talolle, kun sinne oli melkein koko luokka kokoontunut ryyppaamaan (tai ei sita ryyppaamiseksi voi kutsua, mutta kaljaa oli kuitenkin). Oli ihan hemmetin pimeata. Tajusin ihan hitosti mita ne kaikki puhuivat toisilleen ja mulle. Se oli ihan sakeeta, kun tajusin ihmisten lapat ja kaikki. Se oli rehellisesti elamani oudoin ja sakein ilta.
Lauantaina mentiin kinon ja sen bandin ja juanin ja zuleiman kanssa juchitaniin taas bandikisaileen. Oli hauskaa, mutta yks aalio siella oli, joku pikkupoika joka luuli etta tajuaa enemman musiikista kuin mina. HAHAHAH
Sain sunnuntaina paketin kotoa!! Jeejee, suklaata (fazerin marja- ja jotain ihan sika hyvaa mustikkapiirakanmakusta :P) ja 2 kirjaa, Lovecraftia ja edgar allan poeta (spoookii) 2 aku ankkaa, hammastahnaa (taalla ei oo xylitolia). Jee olin niin onnellinen kun sen sain :D Oon lukenu ihan hitosti jo tota Lovecraftia.
Viime viikko oli ihan normi, koulua koulua. Koeviikot on itsees nytte. Helvetti sain raivokohtauksen, kun sain Social ciensiasin kokeesta 8. No olin ihan onnessani kun en ollut luntannut yhtaan (ainiin taalla kaikki lunttaa ihan sairaasti aina :D), mutta sitten kun tarkastin koetta huomasin etta opettaja oli tahalteen korjannut sen vaarin.. Helvetti kun loukkaannuin en mina tarvitse mitaan saalipaloja! hm
Eilen, perjantaina, oli ihan superhauska koulupaiva! Taalla on nytten siis El Dia del Muertos, jonka ideana on vissiin niinku kunnioittaa kuolleita, rakentamalla naille alttari ja pistamalla sinne asioita mista vainaja tykkasi, ruokaa, jokku pisti tupakkia, viinaa ja kaikkee roipetta mita ny halus. Ja kukkia oli ihan perkeleesti ja kynttiloita! Rakenneltiin sita sitten moonta tuntia, ja kun se valmistu ne arvosteltiin ja kahtottiin kuka voittaa. Meidan luokka ei, vaan meidan arkkiviholliet fisicosit!! No lopuksi oli sitten meidan teatteriryhman esitys.. Haha, munasin sen luonnollisesti taysin, unohdin about 3 kertaa mitan mun piti sanoa, ja joka kerta kirosin raskaasti ( teatterinprofe kaski mun tehda niin jos unohdan:) Muutenkin se profe oli ylikiero; se sano mulle etta voin polttaa siina esityksessa (siis se kuulu vaan mun rooliin kohkoh) mutta sitten kun sytytin tupakan se tuli lavasteista ja tempas sen mun kadesta ja heitti sen pois pitaen pikku tietoiskun tupakoinnin vaaroista :D Kiero. No ihan hyvin se kuiteksi meni, meidanluokkalaiset ainakin nauroivat katketakseen ja hurrasivat :D
Sitten koulun jalkeen vedin tovin lepoa, kun mulla oli paa ruvennut sarkeen. Itseni kerailyn jalkeen lahdettiin yhen likan 15-vuotisbileisiin, missa oli suoraansanoen aika tylsaa. Onneks sitten sinne tuli meidan luokkalaisia. No mentiin kuitenkin loppujen lopuksi fusioniin. Paljon humalaisia arsyttavia miehia. Ihan jees oli, mutta aika vasynytta menoo..
Tanaan kavin taas noiden jatkien kanssa soittamassa yhella koululla taalla matiaksessa. Ihan jees eika ollu ees kankkusta. Kohta lahen vissiin taas fusioniin, siella on naamiaskisat jeejee. Ma en osallistu mutta mun tuttavain Kimberly kylla. Kike asken pisti viestia etta jos menisin Lagunakseen niitten messiin mutta enpa taida menna kun ei mulla oo kyytia :( harmi kun se samuel vaikuttaa etenkin tosi kivalta, se on ollu vaihdossa saksassa ja tajuan sen huumoria, ja se on vaan jotenkin tosi mukava.
Toisaalta enpa tieda huvittaako mua sittenkaan menna sinne fusioniin.. Saas naha. Ihan hyvin kaikki taalla taitaa olla. Valilla menee hermot naihin ihmisiin taalla (en vaan pysty kasittamaan esimerkiksi naiden huumorintajua) mutta kaikkeen vissiin tottuu. Aina tottuu.
Kakru kuittaa
http://www.youtube.com/watch?v=yEVPoo0kOa4
taa vaan soi ja soi ja soi mun paassani talla hetkella..
joku muuki biisi oli mutta en muista sita
sunnuntai, 1. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
joo teilla tollaset kunnon alttarin rakennukset! Meilla ei ollu kouluu sina paivana ja joskus edellisella viikolla jotkut rakenteli alttareita.
VastaaPoistaEt uskokaan kuin helppotunut olo tuli tavallaan kuulla, etta siella on tammosta samanlaista naiden ihmisten suhteen! Ei oikeesti voi luottaa kehenka ihan tosta vaan, hauskaa voi pitaa, mut eii. Mulle tuli nyt heratys ja lopetan tan sinisilmaisyyden tai satutan vaan itteni. Tassa vahvistuu toivottavasti :D
Meinasin lahtee matkalle, mutten oikein tieda kuin se pitaa maksaa. Kuitenkin nyt tollanen mahdollisuus nahda vaikka mita. Tai ainaki mulle se on tosi erilaista kun oon taalla kaukana kaikesta :D Meinasit sie?